Ihonhoito talvella - näillä hoidoilla saat ihosi hehkumaan!

Skin Atelier Fellman joulukuu blogi
Tervetuloa ihana joulukuu! Elämme tällä hetkellä vuoden pimeintä aikaa, eikä aurinkoa juuri enää iltaisin näy. Onneksi tästäkin ajasta voi löytää hyvää ja tuoda valoa pimeyteen kynttilöillä sekä fiilistelemällä tulevaa joulua. Täällä Skin Atelierissakin olemme jo alkaneet luomaan lämmintä tunnelmaa ja hyggeä kynttilöiden, glögin ja koristeiden voimin. Tämä aika vuodesta on hyvää aikaa kääntää katse itseään päin ja keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen antaa voimaa ja energiaa pimenevään aikaan. Kiireisen arjen keskellä hetki itselle voisi olla esimerkiksi hemmotteleva kasvohoito. 

Tehokkaat hoidot talvi-iholle

Oletko koskaan miettinyt miksi talvikuukausina on erityisen hyvä aika hoitaa ihon pohja kuntoon ja toteuttaa esimerkiksi pitkään mietitty ihon tehohoito?  
Happohoidot ja mikroneulaus vaativat hoidon jälkeen auringolta suojautumista johtuen ihon hetkellisestä herkistymistä auringolle hoidon jälkeen. Auringolle altistuminen hoidon jälkeen  voi aiheuttaa pigmenttimuutoksia. Tähän vuodenaikaan ei kuitenkaan ole pelkoa siitä, joten aurinkoa ei tarvitse vältellä. Siksi iholle tarkoitetut sarjahoidot on hyvä aika toteuttaa syys- ja talvikautena. Lisäksi vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa ihon kuntoon. Näin ilmojen viilennettyä viileä ulkoilma ja lämmin, kuiva sisäilma pääsevät kuivattamaan ihoa ja voivat tehdä ihosta elottoman oloisen, jolloin varmasti toivoisi kirkastusta ihoon. 
Jos iho on kovin kuiva, voi mikroneulaus kosteuttavilla ja vitamiineja sisältävillä seerumilla olla oikea valinta ihollesi. Epäpuhtauksia sisältävälle iholle taas sopii talintuotantoa tasoittava ja ihoa puhdistava happohoito. Hoidot valitaan aina yksilöllisesti ihon vaatimien tarpeiden mukaan.
Skin Atelier Fellman hoidot talvi-iholle
Happohoidot kuorivat tehokkaasti ihonpintaa ja auttavat ihoa uudistumaan. Kuorinnan jälkeen iho on paljon vastaanottavaisempi ja näin myös käytetyt kotihoitotuotteet imeytyvät  iholle tehokkaammin. Happohoito myös kirkastaa sameaa tai  kuivunutta ihoa. Happokuorintoja on eritasoisia. Happokuorinta valitaan aina ihotyypin ja asiakkaan toiveen mukaan. Sarjahoitoina kemialliset kuorinnat ja mikroneulaus ovat tehokkaampia ja näin saadaan enemmän tuloksia. Siksi suosittelemme sarjahoitoja. Yhdestä hoitokerrasta  saa myös jo kylläkin tuloksia. Seerumit ovat tehoaineita, jotka imeytymät syvemmälle ihoon kuin voiteet. Meillä käytössä Toskanin seerumit niin hoidoissa kuin hotihoidossa. Kotihoidossa  hoitojen välissä ihollesi valitun Toskanin seerumien käyttö lisää tuloksia ja niiden pysyvyyttä.
  • Mikroneulaus 190 €
  • Sarjahoitona mikroneulaus 3 x 490 €
  • Happohoito 160 €
  • Sarjahoitona happohoidot 3 x 400 €
  • Mikroneulaus hapon kanssa 250 €
Varaa oma hoitoaikasi vaivattomasti täältä tai tule kuulemaan lisää hoidoista sairaanhoitajan maksuttomaan konsultaatioon. Ihanaa joulun odotusta ja lämpimästi tervetuloa klinikallamme hemmoteltavaksi!

Jätä kommentti


Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista